Poika halusi ryöstää kaupan – äiti suostui pakoauton kuljettajaksi

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Floridalainen äiti suostui 15-vuotiaan poikansa pyyntöön toimia pakoauton kuljettajana viime syksynä toteutetussa ryöstössä. Lain toisella puolella eläneen perheen rikolliset jäivät kiinni pojan sormenjälkien avulla. Äiti ja poika joutuivat vankilaan.

Poika oli suunnitellut ryöstön Orlandon kaupungin lähellä sijaitsevaan Winter Springsin Circle K -nimiseen kauppaan. Naamioon pukeutunut teini ojensi lapun kassahenkilölle aseella osoittaen. Hän vaati kassan rahoja.

Kauhuissaan ollut kassahenkilö antoi pojalle rahaa. Teini juoksi kaupan edustalla odottaneeseen autoon, jonka ratin takana istui Amanda Chere Meador – eli nuoren ryöstäjän äiti. Valitettavasti poika pudotti juostessaan rahaa maahan, joten he joutuivat pysähtymään vielä keräämään dollareita ennen pakomatkan alkamista, The Smoking Gun uutisoi.

Auton rekisterilaatta oli peitetty. Pojalla ei kuitenkaan ollut hanskoja kädessään ryöstölappua ojentaessa, joten poliisit pääsivät lopulta hänen jäljilleen sormenjälkien ansiosta. Poliisit takavarikoivat myös ryöstössä käytetyn naamion perheen asuntoon tehdyn kotietsinnän yhteydessä. Meador pidätettiin ja hän odottaa tuomiotaan kaltereiden takana. Poika joutunee nuorisovankilaan.

Poliisi