Adam Sandler jäi ilman Oscar-ehdokkuutta – tekee kostoksi mahdollisimman huonon elokuvan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Parhaiten komedianäyttelijänä tunnettu Adam Sandlers nähdään vaihteeksi vakavassa roolissa tuoreessa Uncut Gems -elokuvassa. Roolia on kuvailtu yhdeksi tähden uran parhaista, ja hänelle povattiin siitä jopa Oscar-ehdokkuutta.

Sandler vihjasi Business Insider -lehden mukaan joulukuussa haastattelussa tekevänsä tarkoituksella mahdollisimman huonon elokuvan, mikäli hän ei saa Oscar-ehdokkuutta. Nyt Oscar-ehdokkaat on paljastettu, eikä Sandler ole niissä mukana.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko koomikon uhkaus pitämään. Sandler kommentoi ehdokkuuksien tultua julki vain välttyvänsä nyt puvun pitämiseltä ja onnitteli aikoinaan Juomahemmo-elokuvassa hänen hahmonsa äitiä näytellyttä Kathy Batesia tämän ehdokkuudesta. Josh ja Benny Safdien ohjaama rikoselokuva Uncut Gems saa Suomen ensi-iltansa Netflixissä 31. tammikuuta.