Nainen ajoi autonsa helsinkiläispankin ikkunasta sisään – oli ihme että kukaan ei loukkaantunut

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yli kuusikymppinen nainen ajoi autonsa pankin ikkunasta sisään Munkkivuoren ostoskeskuksen alueella Helsingissä 21. tammikuuta kello 13:50. Liikkeellä oli paljon ihmisiä, mutta loukkaantumisilta vältyttiin. Ajoneuvon keula oli rysähtänyt kokonaan pankin sisälle.

– Nainen kertoi tapahtumapaikalla poliisille, että oli ajanut Raumantietä Munkkivuoren ostoskeskuksen parkkipaikkaa kohti, jolloin hänellä olisi autossa mahdollisesti hirttänyt kaasu kiinni. Epäilty kuvaili, että tilanne oli tapahtunut nopeasti, eikä hän ollut ehtinyt tehdä mitään. Hän oli ajanut mutkan suoraksi suoraan pankkia kohti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Esitutkinnassa nainen ei osannut enää sanoa, mitä poljinta oli tilanteessa painanut, ja miksi auto oli syöksynyt suoraan pankin ikkunaan. Naisen mukaan hänen tilannenopeutensa oli ennen auton hallinnan menetystä 20–30 kilometriä tunnissa.

Ajoneuvo meni törmäyksessä käyttökelvottomaan kuntoon. Ajoneuvon etupuskuri oli täysin vaurioitunut ja molemmat turvatyynyt lauenneet. Sen sijaan ajoneuvon polkimet olivat normaalit. Poliisi ei löytänyt polkimien edestä mitään, mikä olisi voinut jättää polkimet jumiin tai muutakaan teknistä vikaa autosta, joka olisi voinut olla syynä tapahtumaan.

Tapahtumahetkellä pankin vieressä olleen sivullisen mukaan ajoneuvon nopeus ei ollut hiljentynyt ennen parkkipaikalle kääntymistä, vaan nainen oli jatkanut autollaan suoraan kohti pankin ikkunaa ja mennyt siitä läpi. Poliisi määräsi epäillyn ajokieltoon.

– Tilanne on ollut vaarallinen, ja siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Tapaus sattui keskellä päivää ja ihmisiä oli liikkeellä. Onneksi kukaan ei juuri tuolloin ollut pankin ikkunan edessä eikä pankin sisäpuolella törmäyskohdassa, Suomala sanoo.