Pisoaareja alettiin valmistamaan teräksestä – syynä toistuva ilkivalta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Posliini on osoittautunut liian helposti särjettäväksi materiaaliksi julkisten pisoaarien valmistukseen. Näin ainakin Japanin Tokiossa, jossa pisoaarit ovat toistuvasti joutuneet ilkivallan kohteeksi.

Pelkästään Hikarigaokan puistossa on viimeisten kuuden vuoden aikana tuhottu 85 pisoaaria. Niinpä Tokion viranomaiset ovat palkanneet terästöihin erikoistuneen Ito Tekkon valmistamaan kestävämpiä käymälöitä.

Ito Tekkon uudet pisoaarit on Soranews24-sivuston mukaan valmistettu teräksestä, eikä niiden rikkominen näin ollen onnistu yhtä helposti kuin ennen. Yooutubessa julkaistulla videolla niiden nähdään kestävän jopa 7,5-kiloisen teräspallon iskuja.