Nainen pidätettiin bikinien takia Malediiveillä – kovakouraisesta videosta someraivo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Malediivit tunnetaan paratiisisaarina, mutta todellisuudessa tilanne voi olla hieman toisenlainen. Ulkoisesti valtio on kuin postikortti, mutta uskonto tuo turistien kannalta kyseenalaisia ilmiöitä. Eilen sosiaalisessa mediassa lähti leviämään video bikiniasuisen naisen rajusta pidätyksestä.

Paikalliset poliisit pidättivät naisen rannalla tavalla, joka on saanut somessa täystyrmäyksen. Pidätyksen syynä olivat mitä ilmeisimmin bikinit, jotka olivat sharia-lain mukaan liian paljastavat. Miespuoliset poliisit kuitenkin kourivat naista julkisesti minkä ehtivät, vaikka nainen protestoi kovaan ääneen kourimista vastaan. Lopulta naisen ympärille yritettiin kietoa pyyhettä, mutta liian myöhään.

Someraivon myötä Malediivien viranomaiset ovat esittäneet naiselle julkisen anteeksipyynnön pidätyksestä, joka tapahtui 6. helmikuuta Kaafun atollilla sijaitsevassa Maafushissa. Viranomaisten mukaan heille on tullut tapauksesta useita valituksia. Pidätyksen jälkeen nainen vapautettiin ilman syytteitä.