Pankkivirkailija kavalsi puoli miljonaa Etelä-Pohjanmaalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Noin 30-vuotiasta pohjanmaalaista pankkitoimihenkilöä epäillään törkeästä kavalluksesta, törkeästä petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Hänen epäillään kavaltaneen pankista rahaa yli puoli miljoonaa euroa Etelä-Pohjanmaalla.

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksen kautta tulleen ilmoituksen perusteella eteläpohjalaisen pankin työntekijä on siirtänyt varat omille tileilleen parin viime kuukauden aikana.

Kavallettuja varoja on yli puolen miljoonan euron arvosta. Teko täyttää törkeän kavalluksen tunnusmerkit. Pohjanmaan poliisilaitoksen talousrikosyksikkö on aloittanut asiassa esitutkinnan. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut rikoksesta epäillyn.

Uusimmat