Kiinalaistubettaja kadonnut – poliisit iskivät sairaalavideon julkaisemisen jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kiinassa parhaillaan riehuva koronavirus on osoittautunut paljon alunperin luultua vakavammaksi uhaksi ihmisille, ja samalla se on paljastanut sekä Kiinan ihmisoikeuksien heikon tason että hallituksen vääristelevän koronavirukseen liittyviä lukuja. Virallisen tiedon mukaan kuolleita on vain satoja, mutta epävirallisten tietojen mukaan kuolleita on jopa yli 100 000 ja määrä kasvaa nopeasti.

Kiinan hallituksen koviin otteisiin ja valheisiin kyllästyneet kiinalaiset ovat julkaisseet länsimaisissa verkkopalveluissa runsaasti videomateriaalia esimerkiksi kansalaisten takaa-ajoista, kovaotteisista pidätyksistä ja mahdollisesti jopa surmaamisista. Viimeksi mainittu liittyy videoon, jossa nuori nainen valahti elottomaksi poliisien käsittelyssä keskellä katua.

Kuva: Twitter

Muutama päivä sitten kiinalainen kansalaisaktivisti ja tubettaja Fang Bin joutui kiinalaisten viranomaisten käsiin, kun tubettaja oli julkaissut sosiaalisessa mediassa videon Wuhanissa sijaitsevasta sairaalasta ja sen lukuisista kuolleista. Mies kuvasi poliisien väkivaltaisen tunkeutumisen hänen kotiinsa vain tunteja videon julkaisemisen jälkeen. Myöhemmin Binin kerrottiin vapautuneen, mutta nyt hän on kadonnut.

Fang Bin ei ole ainoa kiinalaisten viranomaisten käsiin joutunut kansalaisaktivisti, sillä myös suosittu Chen Qiushi joutui aiemmin tällä viikolla viranomaisten pidättämäksi. Hänestä ei ole kuultu sen koommin mitään. Hänen uskotaan olevan viranomaisten käsissä.

Aktivistit julkaisevat materiaaliaan länsimaisissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Twitterissä (katso tästä), koska kiinalaiset viranomaiset sensuroivat vahvasti maan omia palveluita. Esimerkiksi huipppusuositun WeChat-palvelun käyttäjät ovat huomanneet käyttäjätilinsä jäädyttämisen se jälkeen, kun he ovat käyneet ystäviensä kanssa keskusteluja koronaviruksesta. Kiinassa WeChatia käytetään myös maksamiseen, joten käyttäjätilin jäädyttäminen tuottaa monenlaisia ongelmia.