Se mieletön remppa -elokuvalla jo yli 100 000 katsojaa – katso haastattelu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taneli Mustosen (haastattelu alla) ohjaama Se mieletön remppa -elokuva on ylittänyt 100.000 katsojan rajan. Elokuva on saanut eiliseen lauantaihin 29. helmikuuta mennessä 107.122 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan keskiviikkona 19. helmikuuta, joten 100.000 katsojan raja ylittyi vain 11 päivässä.

Elokuva on Solar Filmsin ja Don Filmsin yhteistuotantoa ja sen ovat tuottaneet Aleksi Hyvärinen, Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan sivurooleissa nähdään Rea Mauranen, Kari Ketonen, Hannu-Pekka Björkman, Inka Kallén, Jukka Rasila ja Hannes Suominen.

Ohjaaja Taneli Mustonen kertoo elokuvasta:

– Hienoa, kuinka sana on kiirinyt ja kaikenikäinen yleisö lapsista mummoihin ja vaareihin on löytänyt elokuvan. Huumori yhdistää, tuottaja ja toinen käsikirjoittaja Aleksi Hyvärinen iloitsee.

Sami Hedberg näyttelee elokuvassa lukuisia sivurooleja. Oheiset hulvattomat kohtauspätkät esittelevät otteet elokuvan monipuolisista hahmoista, joissa näkyvät myös Samin loistavat koomikon taidot. Hahmojen syntyyn on vaikuttanut merkittävästi myös maskeeraussuunnittelija Saara Räisänen.

Taneli Mustonen tunnetaan mm. Luokkakokous ja Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvien ohjaajana, jotka ovat olleet suuria yleisömenetyksiä. Hänen ohjaamansa Bodom-elokuva sai suurta menestystä ulkomailla ja hyvät arviot mm. maineikkailta Variety ja The Hollywood Reporter -lehdiltä.