Vaarallinen TikTok-haaste leviää – ainakin yksi uhri loukkaantunut vakavasti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

TikTok-videosovellus nousi viime vuonna maailman suosituimpien sovellusten joukkoon. TikTok-videoilla esitellään yleensä yksin tai ystävien kanssa jokin opeteltu koreografia tanssiin, joka on lähtenyt sovelluksessa leviämään. Nyt TikTok-sovelluksessa on alkanut leviämään kuitenkin julma pila.

Sovelluksessa on noussut suosituksi kallonmurtajaksi kutsuttu tanssi, jossa yhtä tanssiin osallistuvaa ihmistä huijataan. Tanssiin osallistuu yleensä kolme ihmistä, jotka koreografian aikana hyppäävät yhtä aikaa ilmaan. Kaksi sivuilla tanssivaa ihmistä kuitenkin huijaavat keskellä olevaa tanssijaa ja jäävätkin maahan hypyn aikana. Kun keskellä oleva on laskeutumassa alas, sivulla olevat tanssijat pyyhkäisevät häneltä jalat alta, mikä saa hänet kaatumaan taakse päin.

Nyt 13-vuotias pilan kohteeksi joutunut poika vahingoittui vakavasti. Hän löi päänsä niin lujaa maahan, että hän sai vakavan aivotärähdyksen. Poika oli ollut sekava kaatumisen jälkeen eikä häneen oltu saatu kontaktia. Poika oli kiidätetty sairaalahoitoon ja hän oli myöhemmin saanut myös kohtauksen. Pilan suorittaneita alaikäisiä poikia syytetään CBC Los Angeles -uutisten mukaan törkeästä pahoinpitelystä.