90 Päivää morsiamena -sarjan tähti tapaa miehensä Marokossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessakin esitetty suosikkisarja 90 Päivää morsiamena seuraa amerikkalaisia ihmisiä, joiden elämänrakkaus on kotoisin toisesta maasta. Yksi sarjan seuratuimmista pareista on ollut Nicole Nafziger ja hänen marokkolainen rakkautensa Azan Tefou. He eivät enää esiinny sarjassa, mutta Nicole kertoo ahkerasti kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.

Nyt Nicole Nafziger on vahvistanut Instagramin tarinoissa matkustaneensa Marokkoon tapaamaan Azania kahdeksi viikoksi. Hän on matkustanut maahan yksin hänen tyttärensä jäätyä isoäidin hoiviin. Hän matkustaa rakkaansa luokse ensimmäisen kerran ilman televisiokameroita.

Aiemmin huhuttiin, että Azanilla olisi ollut kaikki nämä vuodet salainen vaimo Marokossa. Hänen on epäilty käyttäneen amerikkalaista naista hyväksi ainoastaan taloudellisen tuen vuoksi. Sarjan nimi tulee siitä, että pariskunnilla on kolme kuukautta aikaa solmia avioliitto Yhdysvalloissa asuessaan, jotta ulkomaalainen kumppani saa oleskeluluvan maahan. Azanille ei myönnetty viisumia Yhdysvaltoihin.

https://www.instagram.com/p/B9XZdspFbtX/