Chernobyl-hittisarjan tekijöitä uutta – The Last of Us -pelistä televisiosarja

Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laadukkaiden pelien ja tv-draaman ystäville on kantautunut ilouutisia. Suositun ja kriitkoiden ylistämän The Last of Us -pelin pohjalta työstetään HBO-sarjaa. The Last of Us sijoittuu tulevaisuuteen, jossa loissieni on muuttanut suuren osan ihmisistä zombeja muistuttaviksi vaarallisiksi mutanteiksi.

Pelissä kyynistynyt salakuljettaja Joel saa vaaralliseksi tehtäväkseen toimittaa teini-ikäisen Ellien turvaan Yhdysvaltojen halki. Sarjaversion tuottajaksi ja käsikirjoittajaksi on kiinnitety HBO:n Chernobyl-sarjan luoja Craig Mazin. Sarjaa käsikirjoittaa ja tuottaa myös alkuperäisen peli luovana ohjaajana toiminut Neil Druckmann.

Mukana tuottajan roolissa on myös The Last of Usin kehittäneen Naughty Dogin johtaja Evan Wells, uutisoi The Hollywood Reporter. The Last of Us -maailmaan palataan pian jälleen myös pelin muodossa. Jatko-osa The Last of Us Part II ilmestyy Playstation 4 -konsolille 29. toukokuuta 2020.