.

Channing Tatumin ja Jessie J:n suhde päättyi – erosivat jälleen kerran

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja Jessie J ja näyttelijä Channing Tatum ovat tuoreiden uutisten mukaan eronneet. Pariskunnan suhde kesti noin pari vuotta, mutta tänä aikana pariskunta erosi ja palasi uudelleen yhteen useamman kerran.

Pariskunta ilmoitti erostaan ensimmäisen kerran viime joulukuussa. Tällöin suhde oli kestänyt reilun vuoden ajan. 39-vuotias Channing Tatum ja 32-vuotias Jessie J eivät kuitenkaan pystyneet olemaan toisistaan erossa kuin kuukauden ajan. Tähdet palasivat yhteen heti tammikuussa, mutta nyt ovat jälleen tulleet siihen lopputulokseen, että heidän on parempi olla erillään.

Elle-sivuston mukaan pariskunta välitti toisistaan niin paljon, että he halusivat vielä alkuvuonna antaa toisilleen uuden mahdollisuuden. Nyt he ovat kuitenkin myöntäneet, että heidän on parempi erota. Kumpikin tähti on omilla tahoillaan liian kiireinen eikä Channing Tatumilla tuntunut oman uran ja isänä olemisen lisäksi jäävän aikaa uudelle parisuhteelle.

Uusimmat

.