Enrique Iglesias julkaisi ihanan videon vauvastaan – tanssittaa kaksikuista tytärtään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Latinotähti Enrique Iglesiaksella ja tennistähti Anna Kournikovalla on kolme lasta. Tähtipariskunta sai kaksi vuotta sitten kaksoset Lucyn ja Nicholasin, joiden lisäksi perhe kasvoi Masha-vauvalla tämän vuoden tammikuussa.

Enrique Iglesias julkaisi hänen Instagram-kanavallaan suloisen videon, jossa hän pitää pientä Masha-vauvaa sylissään. 44-vuotias laulaja pitää tyttärensä pienistä käsistä kiinni ja tanssittaa häntä sylissään. Iglesias kertoi Daily Mail -sivustolle olleensa huolissaan miten kaksoset tulevat reagoimaan uuteen vauvaan, mutta siirtyminen nelihenkisestä perheestä viisihenkiseksi on mennyt miehen mukaan hyvin.

Anna Kournikova ja Enrique Iglesias ovat olleet yhdessä jo 19 vuotta. Pariskunta hehkuu ihanaa perheonnea tällä hetkellä eikä sosiaalinen eristäytyminen näytä heitä juurikaan tuoreen tulokkaan ja vilkkaiden kaksosten kera haittaavan. Pariskunnalla on lasten lisäksi myös kaksi koiraa, minkä vuoksi mies kokeekin, että heidän talossaan vallitsee toisinaan melkoinen kaaos.

View this post on Instagram

😍

A post shared by Enrique Iglesias (@enriqueiglesias) on