Ricky Gervais julkkiksille: ”Sairaanhoitajat kuolevat ja te valitatte kartanoissanne”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmanlaajuista suosiota nauttiva brittikoomikko Ricky Gervais on köyhistä oloista menestykseen ponnistanut tähti. Hänen omaisuutensa arvo on yli sata miljoonaa euroa, mutta mies tunnetaan nöyrästä asenteestaan. Nyt hän on kyllästynyt valittaviin julkkiksiin.

Aiemminkin kovasanaisesti elitistisiä julkkiksia arvostellut 58-vuotias Ricky Gervais on pöyristynyt tähtien vinkumisesta koronaviruksen vuoksi. Esimerkkinä brittiläinen laulaja Sam Smith, joka itki Instagram-videolla karanteenissa olemisen vuoksi. Mies asuu 12 miljoonan euron arvoisessa kartanossa, joten hänelle on vaikea löytää sympatiaa.

Ricky Gervais on muiden tapaan eristäytynyt kotiinsa viettämään karanteenia. Hän on sanonut The Sunille, että ei halua kuulla enää kertaakaan ihmisten valittavan hyvinvointivaltiosta tai sen terveydenhuollosta. Hänen mukaansa hoitajat tekevät 14-tuntisia työpäiviä riskeeraten oman ja perheensä hengen.

– Samaan aikaan huomaan jonkun valittavan siitä, että hän joutuu olemaan uima-altaalla varustetussa kartanossaan. Tiedättekö, rehellisesti sanoen en halua kuulla tällaista enää, Gervais tokaisi.

Hän aiheutti aikoinaan kohua juontamalla Golden Globe -palkintogaalan värikkääseen tyyliinsä ja haukkumalla eturivin julkkistähtiä. Ricky Gervais teki varsinaisen läpimurtonsa vuonna 2001 The Office -ohjelman tähtenä.