Kaikki tiedot ovat tärkeitä! Saara Arvan henkirikos yhä selvittämättä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi pyytää edelleen lisähavaintoja varsinkin 31.8.–1.9.2019 väliseltä ajalta Saara Arvasta ja hänen seurassaan olleesta miehestä. He ovat liikkuneet mustalla Audi-merkkisellä henkilöautolla viime kesän aikana Vesanto-Tervo- Konnevesi akselilla.

Saaran epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi ja hänen ruumistaan etsitään Vesannon Horonkylän alueelta. Poliisi on suorittanut maastoetsintöjä, mutta vallitsevien keliolosuhteiden vuoksi ne on jouduttu keskeyttämään.

Poliisi on myös jatkanut teosta epäiltynä vangitun kuulusteluja, mutta kuulusteluissa ei ole tullut lisäselvyyttä tapahtuneeseen. Saara Arvan ja hänen seurassaan olleen, nyt vangittuna olevan miehen, tiedetään leiriytyneen metsäpalstoilla ja vesistöjen läheisyydessä.

Saara Arvalla on havaittu ennen katoamistaan mm. kasvoissa vammoja, jotka ovat mahdollisesti syntyneet pahoinpitelyn seurauksena. Arvasta on viimeisin havainto 31. elokuuta iltapäivästä Neiturin kanavalla Vesannolla. Poliisin käsityksen mukaan Arvalla on ollut katoamisajankohdan aikoihin yllään harmaa huppari, mustat housut ja mahdollisesti musta pipo.

Arva on 35-vuotias, 165 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Vihjeet voi toimittaa sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla puhelinnumeroon 029 5415232.

Poliisi
Poliisi
Poliisi
Poliisi