.

Mama June aloitti kuntokuurin – aikoo myös korjauttaa puuttuvan hampaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsimissi Alana Thompsonin, eli Honey Boo Boon äiti, June ”Mama June” Shannon sai taannoin oman televisiosarjansa. Nainen laihdutti peräti 130 kiloa ja teki hurjan muodonmuutoksen. Koko elämä lähti syöksykierteeseen uuden poikaystävän astuttua kuvioihin.

June Shannon tähditti omaa Mama June: From Not to Hot -ohjelmaa, jonka myötä naisesta leivottiin suorastaan salonkikelpoinen. Nyt hän on koukussa huumausaineisiin, lihonut runsaasti ja menettänyt yhden hammaskuoristaan. Nainen on kuitenkin käärinyt hihansa saavuttaakseen kauniimman ja terveemmän elämänsä takaisin.

Hän on aloittanut bisnekset myymällä videoviestejään ja t-paitojaan. Lisäksi Mama June yrittää laihduttaa kuntoilun avulla. Nainen on myös kertonut korjauttavansa puuttuvan hampaan, jotta saisi enemmän esimerkiksi juontokeikkoja. Hän on tuhlannut omaisuutensa ja myynyt talonsa. Honey Boo Boo asuu siskonsa kanssa.

Uusimmat

.