Saako etätyöntekijä ottaa päiväunet? Asiantuntijalta jyrkkä näkemys hyödyistä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Riittävästä levosta huolehtiminen ei ole laiskuutta. Se on viisasta, kun elämme stressaavia poikkeusaikoja. Monet ovat saavuttaneet etätyön avulla itselleen sopivamman päivärytmin kuunnellen sisään rakennettua kelloaan. Toisinaan kello saattaa huomauttaa päiväuniajasta.

Lapset nukkuvat perinteisesti päiväunet alle kouluikäisinä. Unituktija Matthew Walker Kalifornian yliopistosta kuitenkin muistuttaa, että iltapäivän torkut on ihmisten sisään rakennettu tarve. Nokkaunet lisäävät tehoa loppupäivään ja parantavat mielialaa.

Torkut auttavat rentoutumaan ja siten poistamaan jännitteitä. Ajoitus kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, sillä vääränlaiset päiväunet verottavat yöunia. Päikkärien tulisi kestää noin 20 minuuttia. Kyse on tavallaan koiranunesta, jossa ihminen ei ole vaipunut REM-uneen, mutta ei ole myöskään valvetilassa. Nokoset kannattaa ajoittaa iltapäivälle kello kahden ja kolmen väliin.

Päiväunet kannattaa ottaa mukavassa nojatuolissa, sohvalla, riippumatossa tai vaikkapa lattialla piikkimatolla. Sängyssä nukkumisessa on vaarana liian pitkien sikeiden vetäminen. Pääasia on, että keho ja mieli rentoutuvat kokonaisvaltaisesti, Popsugarissa kerrotaan. Tämä vaikuttaa myönteisesti loppupäivän työtehoon ja tuottavuuteen.