Emily Ratajkowski kertoi miten pysyt järjissäsi karanteenissa: ”Käykää suihkussa ja harjatkaa hiukset”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Emily Ratajkowski on yksi työllistetyimmistä bikinimalleista upean mallivartalonsa ansiosta. Kaunotar on esitellyt sosiaalisessa mediassa sitä miten hän on saanut päivänsä kulumaan viettäessään aikaa kotonaan, mutta on myöntänyt, että kotona oleminen on alkanut rasittamaan hänenkin mielenterveyttään.

Mallikaunotar harjoittaa miljoonien muiden tavoin tällä hetkellä sosiaalista eristäytymistä kotonaan. Emily Ratajkowski kertoi Daily Mail -sivuston mukaan, että hän on yrittänyt pitää itsensä kiireisenä ja mielialan korkealla. Se on ajoittain ollut vaikeaa, mutta siihen ratkaisuna malli on huomannut, että pelkkä suihkuun raahautuminen auttaa saamaan päivän alkuun.

Emily Ratajkowski neuvoi myös muita nousemaan ylös sängyistään, käymään suihkussa ja harjaamaan hiukset. Se auttaa parantamaan omaa mielialaa nopeasti. Positiivisen mielen säilyttäminen voi yksin asuville olla kuitenkin haaste. Nainen onkin ollut onnellinen siitä, että hän ei ole joutunut olemaan yksin vaan on saanut viettää aikaa kotonaan koiransa Colombon ja aviomiehensä Sebastian Bear-McClardin kanssa.