Robbie Williams menetti yliluonnolliset kykynsä – paljasti nyt milloin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Robbie Williams on aiemmin kertonut avoimesti omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja kokemuksia. Hän on nuoruudestaan saakka nähnyt kuolleiden henkiä, joiden kanssa mies on pystynyt kommunikoimaan.

Los Angelesissa asuva 46-vuotias mies on kertomansa mukaan kohdannut myös ulkoavaruuden hahmoja. Hän lopetti henkien kanssa kommunikoimisen aloitettuaan huumeiden käytön. Katolilainen kasvatus kuitenkin oli avainasemassa sille, että hän pystyi uskomaan yliluonnolliin asioihin – kävelihän Jeesuskin tarinan mukaan veden päällä.

The Sunin mukaan amerikkalaisessa radio-ohjelmassa vieraillut Robbie Williams kuitenkin paljasti, että kaikki yliluonnolliset kokemukset loppuivat hänen ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen. Ayda Field ja Robbie Williamsilla on jo seitsemänvuotias tytär Theodora, viisivuotias poika Charlton, puolitoistavuotias Colette ja kuukauden ikäinen Beau.

– Oudointa on, että lasten saamisen jälkeen ilmiöt ovat vähentyneet. Veikkaan, että lapset vievät kaiken energian ja ajatukset, Williams pohtii.