Foreca toivotti hyvää toukokuun puoliväliä – talvisella valokuvalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Etelä-Suomessa on satanut lunta, vaikka eletään toukokuun puolta väliä. Ironisemmaksi tilanteen tekee se, että monilla takatalven runtelevilla paikkakunnilla ei ole satanut lunta kunnolla oikeastaan kertaakaan koko talven aikana.

– Eipä uskoisi toukokuuksi, kun ulos katsoo: lunta tulvillaan on raikas toukokuun sää! Suomenlahdelta saapui aamuyön tunteina Uudellemaalle kuurosateen möykky, jonka yhteydessä salamoi ja pyrytti lunta. Lisää vastaavia erikoisuuksia voi olla edessä loppuviikon aikana, Forecalta kerrotaan.

Kuiva ja kylmä ilma muodostaa lumisateita. Samaan aikaan on saatu kokea ukkosia. Salamointia saatetaan saada lisää tulevana viikonloppuna, kun lumisadekuuropilvi kasvaa ja sen sisällä olevat jännityserot kasvavat suuriksi.

Toukokuiset erikoisuudet Suomen ilmatilassa jatkuvat: lunta on pyryttänyt aamulla niin Helsingissä kuin Utsjoellakin. Etelän kuuromöykyssä salamoi! – Markus

Publiée par Foreca Suomi sur Jeudi 14 mai 2020