Oletko tunnesyöppö? Ravitsemusterapeutin neuvot kierteen katkaisemiseen

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ahdistus voi lisääntyä poikkeusaikoina ja ihmiset saattavat helpottaa oloaan videopelejä pelaamalla, hikiliikunnalla, päihteillä tai ruoalla. Tunnesyöminen aiheuttaa usein kierteen, jossa mässäily lisää ahdistusta entisestään. Terveystalon ravitsemusterapeutti Kirsi Englund vinkkaa nyt, kuinka tunnesyömisen voi saada kuriin.

– Tunnesyöminen on ilmiö, jossa ikäviä ajatuksia ja kehon tuntemuksia halutaan välttää tai hiljentää syömällä jotakin sellaista, joka tuo hetkeksi hyvän olon. Ruoasta saa tietenkin nauttia ja sitä voi käyttää myös mielihyvän lähteenä, mutta jos syöminen alkaa olla ainoa keino säädellä ja käsitellä hankalia tunteita, aletaan liukua haitallisen käyttäytymisen puolelle, Englund selittää.

Jotta tunnesyömisestä pääsee eroon, tulee ihmisen huolehtia perusasioista. Syö terveellistä ruokaa, nuku riittävästi ja harrasta liikuntaa. Englundin mukaan ihmisen on myös tunnistettava tunne, jonka vuoksi ryhtyy syömään liikaa. Kun arkeen kuuluu mukavaa tekemistä, mielekästä työtä ja toimivia ihmissuhteita, on syömiseen liittyviä mielihalujakin helpompi lähteä työstämään.

– Herkkuhimon iskiessä kannattaa pysähtyä kuulostelemaan, miltä kehossa tuntuu. Onko nälkä tai jano, väsyttääkö, onko olo stressaantunut? Mitä todella tarvitsen? Tunnereaktio kestää 90 sekuntia, sen jälkeen tietoinen ajattelu ja omien tekojen harkinta ja hallinta on helpompaa.

Syömisen sijaan kannattaa tehdä käsitöitä, mennä lenkille tai ottaa päiväunet. Syö purkkaa, pese hampaat tai juo kolme lasia vettä. Ruoka ja herkut eivät saa olla palkinto, vaan siitä voi iloita kohtuudella nautinnon tavalla. Apua saa viimeistään ammattilaiselta, kuten ravitsemusterapeutilta.