Kauklahden apteekkiryöstäjällä kalsarit päässä? Poliisi pyytää tunnistusapua tekijästä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisit epäilivät aiemmin apteekkiryöstöjen lisääntyvän koronaviruspandemiasta johtuvien poikkeusolojen takia. Suomessa on raportoitu lukuisista apteekkimurroista ja -ryöstöistä, joista viimeisin tapahtui viime viikonloppuna Espoon Kauklahden sivuapteekissa.

Poliisi luokittelee teon törkeäksi ryöstöksi. Valvontakameroille tallentunut tekijä ryösti huumaavia lääkkeitä teräaseella uhaten sunnuntaina 18. toukokuuta. Poliisi julkaisee miehestä kuvan tämän henkilöllisyyden selvittämiseksi ja pyytää tunnistusapua.

Kuvan perusteella miehellä on jonkinlainen tatuointi toisessa kämmenselässä ja toisessa kädessä Finlaysonin Otso-kassi. Hän on peittänyt osan kasvoistaan kankailla, jotka näyttävät kuvassa alushousuilta. Miehen tumma kulmakarva ja nenä kuitenkin pilkistää kankaiden välistä. Kaikki vihjeet ja tunnistukset rikokseen liittyen pyydetään ilmoittamaan joko vihjepuhelimeen 02954 38443 tai sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Poliisi