Koira sai kunniatohtorin tittelin – tehnyt tärkeää työtä yliopiston terapiaeläimenä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yliopistoilla on tapana myöntää kunniatohtorin titteleitä tahoille, jotka ovat tehneet tärkeää työtä suorittamatta varsinaista tohtorintutkintoa. Tänä vuonna Virginia Tech -yliopisto myönsi sellaisen koiralle.

8-vuotias Moose sai perjantaina eläinlääketieteen kunniatohtorin tittelin. Syynä oli sen tekemä merkittävä työ oppilaitoksen terapiakoirana. Koira on vuodesta 2014 lähtien auttanut tuhansia ahdistuksesta, traumoista ja muista mielenterveyden ongelmista kärsineitä opiskelijoita.

– Kaikilla ihmisillä ei ole hyviä kokemuksia muista ihmisistä tai edes koirista. Molemmissa tapauksissa Moose tarjoaa heille erittäin turvallista ja helpottavaa voimaa. Moose on kyseisille opiskelijoille taho joka hyväksyy heidät, eikä heidän tarvitse huolehtia sen tuomitsevan heitä, koiran omistaja Trent Davis kuvailee CNN-uutissivustolle.

Koronakriisin ansiosta opiskelijat eivät juuri nyt pysty vierailemaan yliopiston tarjoilemissa terapiasesisoissa. Davisin toimisto tarjoaa kuitenkin myös virtuaalikäntekä, joissa Moose on mukana.