Kaksivuotiaana siepattu tapasi vanhempansa 32 vuoden jälkeen – koskettava tapaaminen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mao Yin siepattiin kaksivuotiaana ollessaan isänsä kanssa matkalla kotiin päiväkodista. Lapsi oli kadonnut isän pysähdyttyä noutamaan hetkeksi vettä. Lasta etsittiin vuosien ajan ympäri Kiinaa tuloksetta.

Nyt, 32 vuotta myöhemmin, Mao Yin on tavannut biologiset vanhempansa ensi kertaa siepatuksi joutumisen jälkeen. Poliisi oli saanut huhtikuussa vihjeen Sichuanin alueella asuvalta mieheltä, joka oli 1980-luvun lopussa adoptoinut lapsen. Poliisi vertaili Maon lapsuudenkuvia häneksi uskottuun mieheen, ja onnistui lopulta paikantamaan hänet Mianyangin kaupungista.

Nykyään 34-vuotias ja kodin sisustukseen erikoistunutta yritystä johtava Mao tapasi maanantaina vihdoin oikeat vanhempansa. Koko perhe puhkesi kyyneliin kameroiden kuvatessa koskettavaa tilannetta.

CNN-uutissivuston mukaan Mao oli myyty lapsettomalle pariskunnalle ja sai uuden nimen Gu Ningning. Hänen biologinen äitinsä Li oli yrittänyt etsiä poikaa vuosikausien ajan muun muassa esiintymällä televisiossa ja jakamalla 100 000 lentolehtistä. Mao oli nähnyt Lin televisiossa useita kertoja, mutta hänellä ei ollut hajuakaan kyseessä olleen häntä etsinyt biologinen äitinsä.