NASA paljasti: ”Ensimmäinen nainen Kuuhun vuonna 2024”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

NASAn vuonna 2017 aloittaman Artemis-avaruusohjelman tavoitteena on suorittaa miehitetty kuulento vuosikymmenten tauon jälkeen. Tällä kertaa suunnitelmissa on, että Kuun pinnalla kävelee ensi kertaa myös naisastronautti.

NASAn tarkoituksena on lähettää ensimmäinen nainen ja seuraava mies Kuuhun vuonna 2024. Astronautit tulevat todennäköisesti astumaan Kuun Etelänavalle, jossa yksikään ihminen ei ole aikaisemmin käynyt.

Kuulento tullaan suorittamaan NASAn uudella, entistä tehokkaammalla Space Lauch System, eli SLS-raketilla. Kyseessä on avaruushallinnon mukaan ainoa raketti jonka avulla Orion-alus, astronautit ja mukana oleva rahti voidaan kuljettaa Kuuhun saman tehtävän aikana. NASA haki aikaisemmin tänä vuonna riveihinsä uusia astronautteja Artemis-ohjelmaa varten ja sai hakemuksia peräti 12 000 tehtävästä kiinnostuneelta henkilöltä.