Avicii-museo avataan Tukholmaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalainen konemusiikkiartisti ja DJ Avicii kuoli traagisesti vuonna 2018. Nyt edesmenneelle tähdelle ollaan perustamassa omaa museota. Avicii Experience -nimisen museon on määrä avata ovensa Tukholmassa kesällä 2021.

Vierailijat pääsevät tutustumaan museossa muun muassa artistin ennenjulkaisemattomaan musiikkiin, valokuviin ja muistoesineisiin. Avicii Experience tulee olemaan osa musiikille, pelaamiselle ja sisällöntuotannolle omistettua SPACE-tilaa.

– Yleisö pääsee seuraamaan Timin matkaa syrjäänvetäytyneestä musiikkinörtistä arvostetuksi supertähdeksi, uran alkupaikkana toimineesta lapsuudenkodistaan aina Los Angelesin studioon jossa suurimmat hitit luotiin, lehdistötiedotteessa kuvaillaan.

Aviciin, oikealta nimeltään Tim Berling, ura alkoi 16-vuotiaana hänen alettua tekemään remix-kappaleita ja jakamaan niitä internetissä. Suuresta kansainvälisestä suosiosta nauttinut mutta samalla terveys- ja mielenterveysongelmista kärsinyt konemusiikin tähti kuoli itsemurhaan 28-vuotiaana huhtikuussa 2018. Osa Avicii Experience -museon lipputuloista tullaan lahjoittamaan mielenterveystyötä tekevälle Tim Bergling Foundation -säätiölle.