Komeetta uhkaa maapalloa Gerard Butlerin elokuvassa – Grönlannin bunkkerit viimeinen toivo

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Massiivisista katastrofeista ja niiden keskellä eloonjäämisestä taistelevista ihmisistä kertovat elokuvat vaikuttavat pitävän pintansa vuosikymmenestä toiseen. Tästä tuoreimpana todisteena toimii tuleva selviytymiselokuva Greenland.

Greenland-elokuvassa Maapalloa uhkaa kohti kiitävä komeetta ja siitä irtoavat kappaleet. 300-tähti Gerard Butlerin esittämä John Garrity taistelee aikaa vastaan saavuttaakseen vaimonsa ja lapsensa kanssa Grönlannin, jossa sijaitsevat bunkkerit ovat heidän ainoa toivonsa selviytyä lopulliselta tuholta.

Aikaisemmin Butleria Angel Has Fallen -elokuvassa ohjanneen Ric Roman Waughin ohjaamasta Greenland-elokuvasta saadaan esimakua tuoreessa trailerissa. Aika näyttää, kuinka yleisö vastaanottaa katastrofielokuvan korona-aikoina sen saadessa Yhdysvaltojen ensi-iltansa 14. elokuuta 2020.