Teinit keksivät uuden tavan ostaa alkoholia – naamioituvat kasvosuojia käyttäviksi vanhuksiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alaikäisillä on ollut pitkin aikoja omat keinonsa päästä käsiksi alkoholijuomiin ja muihin heiltä kiellettyihin tuotteisiin. Koronakriisi vaikuttaa tarjonneen myyjien huijaamiseen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

TikTokissa on jaettu videoita, joissa teinit naamioituvat suojamaskeilla kasvonsa peittäneiksi vanhuksiksi. Tavoitteena on tällä tavoin huijata kauppojen myyjiä myymään heille alkoholia. Osa videoista on kerännyt jopa miljoonia katselukertoja.

Videoiden perusteella ainakin osassa tapauksissa valeasut vaikuttavat menneen läpi. Nähtäväksi tosin jää, kuinka hyvin tempaus onnistuu jatkossa teinien paljastettua tekonsa julkisesti miljoonien ihmisten katselemilla videoilla. Myös perinteisen väärillä henkilöllisyystodistuksilla myyjien, portsareiden ja baarimikkojen huijaamisen kerrotaan helpottuneen kasvosuojien ansiosta.

@claare__18

Granny be looking a little different here!🤪🍻🍻 #PRANK #alcoholchallenge #FYP #4thOfJuly #WearAMask

♬ PJ PPCOCAINE – ppcoca1ne

@angelinaleavitt

for legal reasons this is my actual grandma @abimosher #fyp

♬ GOOBA – 6ix9ine