Tyra Banks laitettiin makutestiin – tunnisti luksuksen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tyra Banks tuli alun perin julkisuuteen mallina, mutta suureen suosioon nainen nousi kuitenkin Amerikan Huippumalli Haussa -ohjelman juontajana ja päätuomarina. Nyt luksukseen tottunut nainen laitettiin hauskaan makutestiin, jossa naisen tuli tunnistaa edulliset ja kalliit tuotteet toisistaan.

Cosmopolitan-lehti on julkaissut YouTube-videon, jossa 46-vuotiaan Tyra Banksin tyylitaju ja maku laitettiin testiin. Tyra Banks sai eteensä niin vaatteita, makeisia kuin maustekastikkeitakin, joiden suhteen naisen tuli tietää mitkä vaihtoehdot olivat kalliimpia ja mitkä edullisempia.

Tyra Banks arveli aluksi olevansa testissä todella hyvä, mutta jo ensimmäinen tunnistustehtävä osoittautui melko haastavaksi. Eniten tähteä jännitti etenkin vaatekappaleiden tunnistaminen, koska se häneltä tulisi luonnistua. Lopulta Tyra Banks onnistui arvioimaan kuusi tuotetta oikein yhdeksästä saamastaan tehtävästä.