Venäläinen teatteri esittää näytöksiä yhdelle henkilölle kerrallaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teattereita ja konserttisaleja on monissa maissa jouduttiin keväällä sulkemaan kokonaan koronaviruksen ansiosta. Venäjällä otettiin samalla käyttöön toisenlainen keino rajoittaa tartuntoja teatterikävijöiden keskuudessa. Permin ooppera- ja balettiteatteri ryhtyi nimittäin esittämään näytöksiä kerrallaan vain yhdelle paikalla olevalle henkilölle. Esitykset ovat tosin nähtävissä myös suoratoistettuina internetissä.

– Olemme valmiita esiintymään vain yhdelle henkilölle. Loppujen lopuksi yhdellä katsojalla on sama arvo kuin täydellä salilla, ohjaaja Marat Gatsalov kuvaili tiedotteessa.

Teatterin näyttelijät ovat arponeet ainoaksi yleisön edustajaksi pääsevän henkilön. Lääkärin täytyi lisäksi vahvistaa etukäteen, ettei onnekkaalla katsojalla ole koronatartuntaa, uutisoi The Moscow Times taannoin.