18 metriä korkea jättiläisrobotti otti ensiaskeleensa Japanissa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mecha-jättiläisrobotteja on nähty tähän saakka lähinnä animaatiosarjoissa ja elokuvissa. Nyt Japanissa on kuitenkin päästy hämmästelemään hurjan kokoisen tosielämän robotin ensiliikkeitä.

18 metriä korkean robotin inspiraationa toimi suositusta Mobile Suit Gundam -animesarjasta tuttu RX-78-2 Gundam. Se on suunniteltu Jokohaman Gundam Factoryn turistivetonaulaksi. Vielä toistaiseksi päätön robotti kykenee jo suorittamaan kävelyliikkeitä jaloillaan, kuten viraalina levinnyt tuore video osoittaa.

25 tonnia painava ja robotti tulee valmiina liikuskelemaan itsekseen ympäri bulevardia turistien hämmästykseksi lokakuusta 2020 lähtien, uutisoi SyFy Wire. Robotin suunnittelua johtaneen Jun Naritan mukaan eniten päänvaivaa aiheutti painorajoituksissa pysyttely. Suunnittelussa täytyi suosia mahdollisimman kevyitä materiaaleja, sillä pelkästään robotin käsi olisi voinut painaa lähes 600 kiloa.