Jymy-yllätys! Koulutytöt löysivät maata kohti lentävän asteroidin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaksi 10. luokalla opiskelevaa teinityttöä on tehnyt merkittävän löydön. Intiassa asuvat Vaidehi Vakriya ja Radhika Lakhani havaitsivat maata kohti lentävän asteroidin.

14- ja 15-vuotiaat tytöt olivat osallistuneet Intian avaruusjärjestön ja NASAn yhteiseen projektiin. Siinä nuoret saavat mahdollisuuden analysoida Havaijin yliopiston teleskoopin ottamia kuvia. Etsiessään kuvista liikkuvia kohteita Vaidehi ja Radhika löysivät asteroidin, joka on hitaasti kääntämässä suuntaansa Maapalloa kohti.

Tytöt olivat CNN-uutissivuston mukaan liittyneet projektiin kesäkuun alussa ja esittelivät löydöstään taannoin NASAlle. NASA vahvisti 23. heinäkuuta heidän löytäneen Maan läheisen pienkappaleen. Se sai nimen HLV2514.

Parhaillaan Marsin kiertoradan tuntumassa sijaitsevasta asteroidista ei ole uhkaa ihmiskunnalle ainakaan vielä hetkeen. Sen odotetaan ohittavan Maapallon noin miljoonan vuoden päästä, silloinkin todennäköisesti 10 kertaa Maan ja Kuun etäisyyden päästä.