Mitä mitä? Rita Ora herutteli biksuissa huvijahdin kannella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rita Ora erosi hiljattain näyttelijäkomistus Jude Lawin pojasta Raffertysta. Viime aikoina Rita Ora on keskittynyt musiikkiinsa, koska joutui monien muiden tähtien tavoin ottamaan työstään hieman etäisyyttä koronaviruksen vuoksi.

https://www.instagram.com/p/CDO-hMdjE6U/

Täydellisestä bikinivartalostaan tunnettu poptähti on nyt esitellyt kurvejaan kameralle niukoissa bikineissä ja poseeraten viettelevästi. Ei ole siis epäselvyyttä siitä, etteikö Orassa voisi olla aineksia ammattilaismalliksi poptähden uran sijaan tai lisäksi.

Rita Ora on tehnyt menestyksekästä poptähden uraa jo noin kymmenen vuoden ajan. 29-vuotias nainen kertoi kasvattaneensa paksun nahan alaa ja jatkuvaa kritisointia kohtaan. Hän kertoi myös kuntoilevansa joka päivä. Treenaaminen saa naisen tuntemaan olonsa hyväksi ja se myös tasaa hänen ajatuksiaan, minkä vuoksi Rita Ora kokee, että treenaminen on auttanut naista pysymään järjissään.