Lapsiperhearki vaikuttaa seksielämään – näillä vinkeillä onnistut

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Suomessa tiedotettiin hiljattain, että yhä useammat pienten lasten vanhemmat eroavat. Paineet ja vaatimukset kasvavat monissa perheissä liian suureksi, eikä parisuhdetta ehditä välttämättä hoitaa. Toisinaan pikkulasten vanhempien tukiverkko on pieni ja sukulaiset asuvat kaukana.

Ruuhkavuosien ja lapsiperhearjen yhteensovittaminen seksielämän kanssa voi ajoittain tuntua varsin haasteelliselta ja vaatia pientä kikkailua. Kaalimato.com järjesti aiheesta kyselyn ja nyt suomalaiset jakoivat omat ässänsä hihoistaan lemmenhetkien järjestämiseen.

Lähes puolet suomalaisista kokee, että seksille on vaikea löytää aikaa lapsiperhearjen keskellä ja yli kolmannes joutuu aikatauluttamaan seksihetkensä entistä tarkemmin. Seksielämään satsaaminen kuitenkin kannattaa. Puolet vanhemmista myöntää, että seksi on ihana tapa rentoutua lasten mentyä nukkumaan. Lisäksi se antaa lisävirtaa.

– Seksiin ja läheisyyteen kannattaa ehdottomasti yrittää panostaa kiireisen perhearjenkin keskellä, sillä seksi ylläpitää osakseen parisuhdetta: se sekä lähentää kumppaneita että lisää parisuhteen onnellisuutta, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

– Jos seksi loppuu parisuhteesta kokonaan lasten saamisen myötä, voi seksitön kausi jäädä päälle pidemmäksi aikaa, ellei asiaan kiinnitetä huomiota. Tällaisia hetkiä tulee lähes jokaisessa parisuhteessa vastaan joskus, ja se on täysin normaalia. Tilanteen ei kuitenkaan kannata antaa jatkua pitkään, hän jatkaa.

Suomalaiset jakoivat toisilleen seuraavanlaisia tosielämän niksejä. He vievät lapsensa mummolaan kerran viikossa. Osa pariskunnista hyödyntää aamuyön tunnit lemmiskelyyn. Myös Pikku Kakkosen aika on yksi suosituimmista hetkistä harrastaa seksiä esimerkiksi lukitussa kylpyhuoneessa. Yksi suosituimmista tavoista on aikuisten omat ja kahdenkeskiset vapaat. Joissakin parisuhteissa hyödynnetään lounastunnit, kun lapsi on päivähoidossa.