Madeleine McCannin tapauksen tutkinta etenee – poliisit löysivät salaisen kellarin epäillyn tontilta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Portugalin Praia da Luzista vuonna 2007 kadonneen Madeleine McCannin katoamistapauksen tutkinta on edennyt viime viikkoina merkittävästi. Poliisi epäilee seksuaalirikoksista aiemmin tuomitun saksalaisen Christian Brücknerin liittyvän tapaukseen.

Viranomaiset ovat tutkineet viime päivinä muun muassa Hannoverissa sijaitsevaa siirtolapuutarhaa. Entisen naapurin mukaan Brückner asu siirtolapuutarhatontilla vuonna 2007. Poliisit ovat löytäneet tontilta salaisen kellarin, joka sijaitsi jo puretun pienen mökin alapuolella.

Naapuritontin omistava Wolfgang Kossack kertoo MailOnline-sivustolle, ettei hän nähnyt vuoden ajan siirtolapuutarhassa matkailuautossa asunutta Brückneria koskaan hoitamassa puutarhaa tai viljelemässä mitään. Tontilla sijainnut mökki tuhottiin vuonna 2008.

Brückner istuu parhaillaan vankilatuomiota huumausainerikoksista, minkä lisäksi hänet todettiin taannoin syylliseksi 72-vuotiaan amerikkalaisnaisen raiskauksesta Portugalissa vuonna 2005. Miehellä on myös aikaisempia tuomioita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.