Madonna juhli syntymäpäiviään Jamaikalla – innostui laulamaan faneilleen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Madonna juhli 16. elokuuta syntymäpäiviään. Nainen täytti juuri 62 vuotta, mutta todistaa edelleen olevansa popin kuningatar, joka elää elämäänsä joka päivä täysillä.

Madonna juhli syntymäpäiväänsä Jamaikalla kauniissa valkoisessa kukkamekossa. Tähti oli myös meikattu ja hänen hiuksiinsa oli tehty lettikampaus. Madonna julkaisi hänen Instagram-kanavalleen videon, jossa hän alkoi laulamaan uutta Levitating-nimistä kappaletta.

Dua Lipa julkaisi taannoin Levitating-nimisen kappaleen, jossa vierailevat Madonna ja räppäri Missy Elliot. Madonna tanssii videollaan kappaleen tahtiin ja laulaa kertosäettä. Hän kuitenkin muistuttaa, että kertosäkeen lauluosuus ei ole oikeasti hänen, mutta nainen näyttää todella pitävän Dua Lipan kanssa yhteistyössä tehdystä musiikista.