Ilouutisia Scream-faneille – kauhuelokuvien alkuperäistähti Neve Campbell neuvottelee rooliin palaamisesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvun rakastetuimpiin kauhuelokuviin lukeutuva Scream on saamassa jatkoa. Fanien iloksi viidennessä elokuvassa saatetaan nähdä aikaisempien osien tähti.

Sidney Prescottia näyttelevä Neve Campbell paljasti käyvänsä parhaillaan neuvotteluja tulevan elokuvan ohjaajien kanssa rooliin paamisesta. Campbell kertoo heidän lähestyneen häntä koskettavalla kirjeellä jossa he kertoivat haluavansa kunnoittaa Screamin edesmennyttä ohjaajaa, Wes Cravenia.

– Minua on lähestytty asian tiimoilta, ja käymme neuvotteluja siitä. Ajoitus on haastava koronan vuoksi. Aloitimme neuvottelut puolitoista kuukautta sitten, joten kestää aikansa kunnes keksimme kuinka saamme kaiken toimimaan, Campbell kuvaili Rotten Tomatoes -sivustolle.

Viidennen Screamin ohjaajiksi on kiinnitetty Ready or Not -kauhukomedialla kriitikot vakuuttaneet Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett. Sarjan ensimmäisen, toisen ja neljännen osan käsikirjoittanut Kevin Williamson on mukana tuottajan roolissa.