Suomen viranomaiset pettyivät ravintoloiden rajoitustoimiin: ”Koronakuria on noudatettava!”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ravintolat ovat saaneet avata ovensa asiakkaille sillä ehdolla, että niissä noudatetaan koronaviruspandemiaa hillitseviä rajoituksia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastajat tekivät tehovalvontaa Uudenmaan alueen ravintoloihin viime viikolla.

– Valvonta osoitti, että koronakuri on ravintoloissa päässyt paikoitellen höltymään eikä rajoituksia noudateta täsmällisesti.



Ravintoloissa pitää olla jokaiselle asiakkaalle istumapaikka pöydän tai vastaavan tason ääressä. Ravintolan henkilökunnan pitää ohjeistaa asiakkaita hygieniakäytännöistä ja puhdistaa pintoja tehostetusti. Tiiviitä jonoja, tungoksia ja väen pakkautumista ei saa päästää syntymään, tarkastajat jyrähtävät tiedotteessa.

Ravintolaolot tulisi muodostaa siten, että asiakkaiden ja seurueiden välille tulee vähintään 1-2 metrin turvaväli. Vaikka suurin osa ravintoloista noudatti rajoituksia hyvin, ilmeni tarkastuksissa puutteita etenkin tartuntalain mukaisissa suunnitelmissa. Ravintoloiden tulisi myös muistuttaa ahkerammin siitä, että paikalle ei saa tulla sairaana. Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 70 ravintolan toimintaa Helsingissä, Espoossa, Porvoossa, Lohjalla, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Kirkkonummella ja Inkoossa.