Clueless-elokuva muutti muodin suunnan – ensi-illasta 25 vuotta

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Alicia SIlverstone on tullut nuorena tunnetuksi etenkin Aerosmithin musiikkivideoilla esiinnyttyään. Tunnetuimman roolisuorituksensa nainen teki Clueless-elokuvassa, jota moni muistelee edelleen.

Clueless-elokuvan ensi-illasta on kulunut jo 25 vuotta, mutta moni muistaa elokuvan asut ja tunnelman edelleen. Clueless oli raikas tuulahdus tummaan ja poikamaiseen grunge-tyyliin, jossa naiset käyttivät Nirvanan inspiroimina löysiä farkkuja ja suuria ruutupaitoja. Clueless kuitenkin muutti kaiken esitellessään koulumuotia, joka oli tyttömäistä, värikästä ja hauskaa.

Etenkin keltamustaruudullinen hame ja jakku jäivät monien mieleen. 43-vuotias Alicia SIlverstone kertoi Voguen tekemässä haastattelussa, että hän saa edelleen Halloweenin aikaan useita kuvaviestejä, joissa ihmiset esittelevät omia asujaan. Kuvissa nähdään aina juuri keltamustaruudullinen jakku ja hame. Silverstone ei olisi nuorena uskonut, että elokuvasta tulisi niin suosittu kuin siitä lopulta tuli.