Pave Maijasen traaginen paljastus – sairastaa parantumatonta ALS-tautia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän linjan suomalaismuusikko Pave Maijanen on tehnyt traagisen paljastuksen terveydentilaansa liittyen. Hän sairastaa parantumatonta ALS-tautia.

3. syyskuuta 70 vuotta täyttävän Pave Maijasen paljastus tapahtui Ilta-Sanomien syntymäpäivähaastattelussa. Tähden mukaan ALS diagnosoitiin hänellä vuonna 2018. Sairaus rappeuttaa liikehermosoluja, jotka ohjailevat lihasten toimintaa.

– Tää ALS on nakertanut mua syksystä 2018 asti, ja aika huteraa alkaa meno olla, Maijanen kuvailee.

Muusikko kertoo jo lopettaneensa soittamisen käsien toimintakyvyn heikkenemisen myötä, eikä laulukaan onnistu enää entiseen malliin. Maijasen mukaan hän kuitenkin tuntee katkeruuden sijana kiitollisuutta kaikesta näkemästään ja kokemastaan.

Pave Maijanen on tullut tunnetuksi niin soolourastaan kuin Mestarit-, Royals ja Pepe & Paradise -yhtyeiden riveissä sekä Dingon ja Hurriganesin levyillä soittamisesta. Muusikko on myös tuottanut esimerkiksi Wigwamin ja Hurriganesin levyjä. Vuonna 2015 Maijanen oli mukana Vain elämää -sarjan neljännellä tuotantokaudella.