Rosanna Kulju jättää alkoholin: ”Lasi viiniä on kuitenkin aika tuttu näky mun kädessä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koronakesä on vaikuttanut yrittäjä Rosanna Kuljun työkuvioihin siten, että hän on joutunut kehittelemään vaihtoehtoisia ratkaisuja tapahtuma-alan tehtäviin. Esimerkiksi naisen luotsaama Miss Helsinki -kilpailu pitää välivuotta. Rosannalle on jäänyt kesällä aikaa myös lomailuun ja hauskanpitoon.

– Oon päättänyt olla hetken ilman alkoholia (mulle haastavaa, koska lasi viiniä on kuitenkin aika tuttu näky mun kädessä), vaihdan rytmin takaisin arkisempaan, kävin maanantaina joogaamassa ja tilasin ens viikolle ruokaboksin. Mitä täällä tapahtuu?, syksyn arkeen ja rutiinin asennoituva nainen kertoo sosiaalisessa mediassa.

Hän hehkuttaa palaavansa säännölliseen elämään pitkän kesän jälkeen ja opettelee muun muassa ruoanlaittoa. Ruotsin Haaparannasta kotoisin oleva Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki -tittelin vuonna 2015. Nyt nainen pyörittää kilpailuorganisaatiota itse ja toimii inspiroivana sosiaalisen median vaikuttajana.

https://www.instagram.com/p/CEnrYwRAzyR/