Koronavirus leviää Jyväskylässä – viikonlopun opiskelijatapahtuma kielletään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jyväskylässä on todettu uusia koronavirustartuntoja etenkin nuorten keskuudessa. Kaupunki on päättänyt kieltää viikonloppuna järjestettävän Amazing Race -opiskelijatapahtuman. Asiantuntijoiden mukaan tauti on levinnyt erityisesti ilta- ja yöelämässä.

– Tartunnan saaneista nuorista lähes kaikki ovat olleet hyvin lieväoireisia. Huolenamme onkin, että nuorten keskuudessa on merkittävästi sellaisia henkilöitä, jotka kantavat tautia. Laajan opiskelijatapahtuman järjestäminen aiheuttaa merkittävän riskin siitä, että tauti lähtee leviämään ympäri Suomea, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kuvaa tiedotteessa.

Amazing Race -kaupunkisuunnistuskilpailu oli tarkoitettu neljän hengen opiskelijajoukkueille. Tarkoituksena oli suorittaa tehtäviä ympäri kaupunkia olevilla rasteilla. Tapahtumaa on jo kertaalleen siirretty vappuaatosta syksylle. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY on järjestänyt tapahtumaa jo yli kymmenen vuotta.

– Tilanne on erittäin valitettava Amazing Racen tapahtuman järjestäjien ja osallistujien osalta. Kaupunki on pahoillaan tilanteesta ja haluaa painottaa, että tapahtumajärjestäjän kanssa tehty yhteistyö oli sujuvaa ja heidän turvallisuussuunnitelmansa oli tehty kattavasti. Riski tartuntojen leviämiseen oli kuitenkin liian suuri nuorten keskuudessa ja siksi voimakkaat toimenpiteet otetaan nyt käyttöön, Käsmä toteaa.

https://www.instagram.com/p/CE3cvL2lOu1/