Spekulaatiot Big Brotherin voittajasta käyvät kuumana – miestä pidetään todennäköisimpänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa jo pitkään nähty Big Brother Suomi -realitysarja on parhaillaan käynnissä Helsingissä kauppakeskus Redissä, ja talossa on tällä kertaa asukkaita enemmän kuin koskaan aiemmin. Peräti kuudestatoista asukkaasta on jäljellä vielä neljätoista ja veikkaukset voittajasta kiihtyvät.

Tänä vuonna suositun realityohjelman asukkaat on jaettu kahteen osaan, eli mökkiin ja taloon. Näistä ryhmistä mökkiasukkaista tuli heti tuotantokauden alussa somepalautteen perusteella katsojien suosikkeja. Mahdollisen voittajan spekuloidaan siis tulevan todennäköisesti mökkiasukkaiden keskuudesta.

Sarjan fanien lisäksi myös vedonlyöntiyhtiö Mr Green on arvioinut mökkiläisten suosion kantavan voittoon saakka. Esiin ole kuitenkaan noussut yksittäistä yhtä selkeää voittajasuosikkia. Kertointen kärjessä komeilevat tasaväkisesti kasvissyöjä Roope ja lihansyöjä Sami. Heti kaksikon perässä ovat talon puolella majaileva Timo ja talosta mökkiin valehäädetty Minna. Listan häntäpäässä ovat Kati sekä Sasa, jonka voitolla panoksen saisi takaisin 21-kertaisesti.

Minnan voitto olisi yllätys, sillä viimeksi Big Brotherin on voittanut nainen vuonna 2012, jolloin Big Brotherin voitti Teija Kurvinen. Kolme viimeisintä BB-voittajaa ovat olleet miehiä. Vuonna 2013 Jori A. Kopponen voitti julkkisten Big Brotherin ja vuoden 2014 voittaja oli Andte Gaup-Juuso. Viime syksynä Big Brotherin voittajaksi nousi Kristian Heiskari.