Suomalainen äitiyspakkaus valloittaa maailmaa – jo 60 maassa otettu käyttöön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tuore tutkimusjulkaisu antaa uutta tietoa äitiyspakkauksien monipuolisuudesta ympäri maailman. Suomessa keksitty äitiyspakkaus ei enää ole yksinomaan Suomessa asuvien perheiden etuus. Kansainvälinen tutkijaryhmä on nyt kartoittanut kaikki ei-kaupalliset äitiyspakkaukset, ja löysi yhteensä 91 erilaista äitiyspakkausohjelmaa 60 eri maasta.

– Moni tietääkin, että äitiyspakkaus annetaan kaikille vauvaa odottaville perheille Skotlannissa. Kattava äitiyspakkausohjelma on myös Chilessä, jossa äitiyspakkaus annetaan kaikille, jotka synnyttävät julkisvaroin ylläpidetyssä sairaalassa, hankkeesta vastaava tutkijatohtori Annariina Koivu Tampereen yliopistolta kertoo.

Monet äitiyspakkausohjelmat ovat pienempiä kuin Suomessa, ja esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ylläpitämiä. Ohjelmat on usein kohdennettu haavoittuvassa asemassa oleville äideille, kuten vähävaraisille äideille Intiassa ja pakolaisäideille Jordaniassa. Äitiyspakkaus on lähes aina osa laajempaa ohjelmaa, jonka tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen, terveyden edistäminen tai eriarvoisuuden vähentäminen.

Monissa maissa äitiyspakkauksia jaetaan tilaisuuksissa, joissa vanhemmat saavat raskauteen, synnytykseen ja lapsenhoitoon valmentavaa tietoa ja vertaistukea. Tarvikkeet on usein pakattu samantapaiseen laatikkoon kuin Suomessa. Joillain alueilla tavarat annetaan puisessa laatikossa, punotussa korissa, pussissa tai jopa ämpärissä. Monilla alueilla äitiyspakkauksen saamisen ehtona on, että äiti käy raskaudenaikaisissa terveystarkastuksissa tai että hän tulee sairaalaan tai klinikalle synnyttämään.

– Monet äitiyspakkausohjelmien vastuuhenkilöt kertoivat, että he ovat käynnistäneet ohjelmansa kuultuaan suomalaisesta äitiyspakkauksesta, kertoo Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Jad Abuhamed.