Posti hukkasi lottokupongin – nainen menetti lottovoiton

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Floridassa asuvan naisen onni on vaihdellut rajulla tavalla. Hän voitti ensin lotossa, mutta menetti lopulta voittonsa postin ansiosta.

Sue Burgess oli voittanut kesällä tuhat dollaria Second Change Lottery -lotossa. Paikalliset lottotoimistot olivat kuitenkin kiinni koronan vuoksi, ja niinpä hänen täytyä lähettää kuponki eteenpäin postitse. Kuponki ei kuitenkaan koskaan saapunut lottotoimistoon, ja määräajan mentyä umpeen voitto meni sivu suun.

Burgess kertoo olettaneensa lottokupongin saavuttanut määränpäänsä ajoissa, sillä hän lähetti sen kirjattuna kirjeenä. Yhdysvaltojen postilaitos on sittemmin pahoitellut tapausta Burgessille. New York Post -lehden mukaan postilaitos selvittää parhaillaan lottotoimiston kanssa, voitaisiinko voittorahat edelleen maksaa naiselle.