Caitlyn Jenner haluaa edelleen Beverly Hillsin täydellisiin naisiin – mukana myös nuori kämppäkaveri

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien perheenpää Kris Jenner ei viime tiedon mukaan halua osallistua täysipäiväiseksi jäseneksi Beverly Hillsin täydellisiin naisiin. Sen sijaan hänen ex-puolisonsa, Caitlyn Jenner, on ilmaissut halukkuutensa osallistua ohjelmaan. Hän on jopa toivonut sitä.

Nyt toive on toteutumassa, sillä Page Sixin mukaan 70-vuotias Caitlyn Jenner on neuvottelemassa ohjelmaan pääsemisestä. Mukana olisi myös hänen nuori ystävänsä, 24-vuotias Sofia Hutchins, joka saisi kunnian olla sarjan kotirouva. Pari on aiemmin kiistänyt seurustelun, mutta he asuvat ja elävät yhdessä.

Caitlyn on aiemmin tunnustanut olevansa sarjan kovan luokan fani. Hän ei kertomansa mukaan epäröisi hetkeäkään, jos heidät pyydettäisiin ohjelmaan mukaan. Sekä Caitlyn että hänen ystävänsä Sophia Hutchins fanittavat eniten sarjassa esiintyvää Lisa Rinnaa.