Vanginvartijat kiduttivat vankeja soittamalla Baby Shark -lastenhittiä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kiduttaminen ei aina tarkoita fyysisen väkivallan harjoittamista. Yhdysvalloissa kahta vanginvartijaa syytetään kiduttamisesta, joka tapahtui monissa lapsiperheissäkin tutuksi tulleen Baby Shark -lastenlaulun avulla. Vangit oli pakotettu kuuntelemaan kappaletta tuntikausien ajan.

Oklahoman piirikunnan vankilassa työskennelleet Gregory Butler ja Christian Miles olivat pakottaneet ainakin neljä vankia seisomaan tuntien ajan kädet selän takana raudoissa samalla, kun Baby Shark soi taukoamatta kovaäänisesti. Kahta 21-vuotiasta miestä syytetään julmuudesta vankeja kohtaan ja salaliitosta. Syytettynä on myös heidän entinen esimiehensä Christopher Hendershott, jonka kerrotaan jättäneen puuttumatta kiduttamiseen vaikka hän tiesi siitä.

Milesin kerrotaan The Oklahoman -sivuston mukaan myöntäneen, että hän ja Butler käyttivät asianajajien vierailuihin tarkoitettua huonetta vankien kurinpitoon ja rankaisemiseen. Lastenlaulun soittamisen kerrotaan olleen kaksikon välinen vitsi. Itseään toistava ja taukoamatta soinut kappale kuitenkin aiheutti vangeille runsaasti henkistä kärsimystä ja stressiä tapausta tutkineiden viranomaisten mukaan.