Jane Fonda julkaisi jumppavideon – pyytää ihmisiä äänestämään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä, aerobic-tähti ja aktivisti Jane Fonda on 82-vuotias, mutta täynnä elämää ja virtaa. Nainen on osallistunut äänestyskampanjaan esiintymällä mainosvideolla. Hän jumppaa ja kehottaa myös muita ihmisiä tekemään saman, jotta saisivat virtaa äänestämiseen.

Jane Fondan lisäksi samaisella videolla esiintyy myös muita julkisuuden henkilöitä, kuten Kerry Washington, Shaquille O’Neal, Vanessa Hudgens, Amy Schumer, Ken Jeong, Ashley Benson, Orlando Bloom ja Katy Perry. Yhdysvalloissa tulee rekisteröityä äänestäjäksi ennen vaaleja. Maassa äänestetään uudesta presidentistä.

Jo neljä vuotta sitten tapahtunut äänestys ajoi koko kansakunnan kahtia. Tänä vuonna lähtökohdat ovat vieläkin surkeammat maailmalla riehuvan koronaviruspandemian vuoksi. Toisena ehdokkaana on ensimmäistä kauttaan presidenttinä istuva liikemies Donald Trump.