Peru avasi Machu Picchun yhdelle turistille – mies oli ollut jumissa maassa seitsemän kuukauden ajan

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japanilainen Jesse Katayama matkusti maaliskuussa Peruun, tavoitteenaan vierailla inkakaupunki Machu Picchun taianomaisilla raunioilla. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi koronapandemian vuoksi. Mies jäi jumiin Peruun, eikä hän edes päässyt vierailemaan Machu Picchussa.

Nyt Peru on avannut Machu Picchun uudelleen, tosin ainoastaan Jesse Katayamalle ja kahdelle häntä seuranneelle valokuvaajalle. Japanilaisturisti sai erityisluvan vierailla raunioilla maan kulttuuriministeri Alejandro Neyran ja matkatoimisto Andrean Roots Perun tuella. Mies kertoi Instagramissa olevansa erittäin kiitollinen Perun hallitukselle ja maan ystävälliseksi kuvailemilleen asukkaille.

Katayaman seitsemän kuukauden pituiseksi venähtänyt Perun reissu ei ollut muutenkaan turha, sillä hän pääsi CNN-uutissivuston mukaan vierailemaan muissa turistikohteissa, opettamaan nyrkkeilyä paikallisille lapsille ja tutustumaan uusiin ystäviin. Miehen tarkoituksena on palata Japaniin 16. lokakuuta. Machu Picchu tullaan avaamaan muillekin turisteille jälleen lähiaikoina, tosin vain 30 prosentin ylekapasiteetilla normitilanteeseen verrattuna.

 

View this post on Instagram

マチュピチュキタァァァァァァァァァァァァァァァァァァ‼️‼️‼️ この前の新聞見てくれて 「頑張って」「応援してる」 「なんでも頼って」 「マチュピチュの俺の家タダで使ってええよ」 「マチュピチュ開いたらタダでガイドしたる」 「マチュピチュ村の村長に行ける様に言っとくわ」 ペルーの人達、ペルーに住んでる日本の人達から沢山メッセージもらいました😂 もう行けへんやろなと思ってたけど、皆さんが村長、政府に頼んでくれて 超特別に行かせてもらった👏🏽笑 ペルーの人達みんな優しすぎるぅ〜くぅ〜 本当にありがとうございます!! 村長と一緒にマチュピチュいった人今までおらんやろ笑 閉鎖後、1番最初にマチュピチュ行った地球人は俺だぁぁぁぁぁ🔥🔥🔥 #世界一周 #バックパッカー #27ヵ国目 #ペルー #マチュピチュ #貸し切り #村長のガイド付き #村長ごっつ男前 #トムクルーズ似なんよ #ミッションインポッシブルなんよ #peru #machupicchu #lastsamurai

A post shared by Jesse Katayama (@jessekatayama) on