Grönlannin lumitykki iskee Suomeen – räntää sataa jopa puoli metriä kerralla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjoiseen matkustavien tai siellä suunnalla asuvien kannattaa vaihtaa talvisäähän sopivat renkaat autoon. Viikonlopuksi on luvattu lumipyryä, jota Forecan meteorologi Markus Mäntykangas kutsuu nimellä Grönlannin lumitykki.

Lämpötilat voivat pudota pakkasen puolelle jo ensi yönä ensimmäistä kertaa koko syksynä myös maan eteläosissa. Jo perjantain aikana Pohjois-Lapissa voi tulla sankkoja lumikuuroja, mutta varsinainen lumipyryalue olisi tämän hetkisen ennusteen mukaan saapumassa lauantaiksi. Lunta voi pyryttää myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Koillismaalla usean vuorokauden ajan.

– Grönlannin lumitykki ampuu Suomea kohden melkoisen paketin. Eurooppalainen säämalli kasvattaa Koillismaan lumikertymän seuraavan 10 vuorokauden kuluessa jopa puoleen metriin. Ensilumi tulee nyt kirjaimellisesti rytinällä.